JOCKFALL - KALIXJOEN HELMI
" Harva paikka, jos mikään, ihastuttaa sieluani niin mahdottomasti, kuin aikainen kesäaamu Jockfallin (fall=putous) luona ". Gunnar Westrin.
Monen mielestä upea Jockfallet on koko Kalixjoen helmi. Veden ollessa korkella syöksyy melkein 200 m3 vettä sekunnissa putouksen läpi, jonka syvyyksissä ylösvaeltava lohi ohjailee kulkuansa. Nykyään on apuna paljon käytetty lohiporras, jossa hyppäävät lohet voivat tarjota nähtäväksi upean näytelmän. Joka vuosi nostavat kalastajat yli 20 kg:n painoisia lohia, ja viime vuosien aikana on merkitty muistiin ennätyksellinen lohenpyynti urheilukalastusvälineillä. Sellaisten juhlahetkien tarjoamiseen alueella on harvoja vastineita Eroopassa.
Lohen perhostamisesta on tullut suuri vetonaula, ja nykyään hakeutuvat innostuneet vavanheittäjät paikalle sekä läheltä, että kaukaa. Jockfallet nousevine kiiltolohineen on tänä päivänä harvinaisuus, erämaan helmi, jolla on suuri säilytysarvo. Jo muutama viikko ennen juhannusta voi kalastaja alkaa pyytää nousevaa lohta. Kalastuskauden huippu saavutetaan heinäkuun puolella, mutta se jatkuu koko kesän ajan. Kalastuspaikan yhteydessä on suosittu ravintola, jossa Sinä niin kalastajana kuin vieraana voit nauttia Norrbottenin herkuista. Sen lisäksi - Jockfalls Fiske - och Fritidsanläggning alueella voi asua miellyttävissä neljän vuodepaikan mökeissä.
Kalix Älv Ekonomisk Förening
Pl 17
956 21 Överkalix
Puh: 46 926-779 90
Fax: 46 926-109 04
Copyright © Gunnar Westrin
Sähköposti: info@kalixriver.se
Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä: Visitor
form